keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Taalainmaalle

Hupsis! Tulla tupsahti onnittelukorttitilaus kuusikymppiselle. Onneksi arkistoon oli kertynyt roimasti materiaalia, joten tällainen kollaasi niistä syntyi.


maanantai 23. toukokuuta 2016

Aidanseivästaimet?

Kataja, se hyvä puu.. Siitä tehdyt aidanseipäät kestävät kuulemma miehen iän.

Tänään napsasin kahdesta pihapiirin katajasta latvapistokkaat - osuva nimi näille tappuraisille piikkipensaan aluille.



















Jatkoa seuraa mutta pitänee olla sitkeä kuin kataja, kärsivällinen.

torstai 19. toukokuuta 2016

Tämän päivän ajatus

Ihailen ja arvostan sinua joka jaksat päivästä toiseen, auttaaksesi lähimmäistä jolta voimat hiipuvat. Ehkä autettavasi ei aina onnistu sanoin ilmaisemaan kuinka paljon merkitset hänelle. Voimia sinulle!


tiistai 17. toukokuuta 2016

Tavallinen tiistai

Vihdoinkin siistittiin ruohokenttä ja todettiin että onpa taas sammalta joka neliöllä, mutta vihreätähän sekin on. Metsäkyyhkyspari rakentaa pesää lähikoivuun. Pian herkutellaan raparperilla!





sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pohjolan kaktus

Heleätä helluntaita!

Tässä minä istuskelen keittiön rappusilla ja tirkistelen kiireettömänä taivaankantta.

















Ylhäällä sinessä peltilinnut näköjään ovat kiitäneet nokka kohti etelää, itää, länttä. Minä sen sijaan pohdin tässä maankamaralla kahvikuppini kera paljon paikallisempaa arvoitusta: miksi on mahdotonta löytää luonnosta pieniä katajantaimia?

Kataja, pohjolan kaktus, vanhan kansan hyvä puu jolla on kauneimmat haltijat suojaamassa sekä pihapiiriä että ympäristöä. Ei meidän katajapensaista tule tuhatvuotisia vaan ne ovat alkaneet ränsistyä, rumentua ja kuivua kokoon, ja nyt haluan varmistaa niille seuraajia kunhan vain keksisin konstit.

Huomenna etsin tuoreet latvapistokkaat - katsotaan kuinka käy!